VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

By A Closet Full of Dresses

Vihdoin päästään taas matkajuttuihin ja sinne Saksaan, jonka olen jo useasti maininnutkin. Saksassa ensimmäinen kohde oli Heidelberg, joka on ehkä Saksan pahin turistirysä. Heidelberg ja siellä sijaitseva linna ovat suosittuja päiväretkikohteita. Päiväretkellä olimme mekin, koska lähellä sijaitsevassa Mannheimissa oli huomattavasti edullisempi yöpyä ja Mannheimista pääsi kätevästi junalla Heidelbergiin.
Meille sattui sään kanssa hyvä tuuri ja saimme kierrellä vanhaa kaupunkia ja linnaa aurinkoisessa säässä.

Tarkoitus oli myös vihdoin päästä shoppailemaan Mannheimissa, mutta siellä olikin yllättäen joku pyhäpäivä ja kaikki kaupat olivat kiinni. Heidelbergin vanhassa kaupungissa pyhäpäivästä ei sen sijaan ollut tietoakaan ja se oli täynnä ihmisiä. Kaikki vaatekaupat olivat kuitenkin kiinni ja Heidelbergissä ostossaldoni karttui vain mansikkamargaritan makuisilla nallekarkeilla. Suosittelen käymään nallekarkkikaupassa, jos Saksassa liikutte. Paluumatkalla pääsin kuitenkin vielä tekemään ensimmäiset kosmetiikkashoppailut Mannheimin rautatieaseman Rossmann Expressissä, joka oli auki pyhäpäivästä huolimatta. Sain sillä pahimmat shoppailuhimot tyydytettyä ainakin hetkeksi.

Lue lisää aiheesta: Closet Full of Dresses

    


Suositellut artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

css.php