Showing: 171 - 180 of 212 RESULTS

Nizza

Monacosta palasimme vielä Nizzaan, jossa meillä oli tarkoitus olla vielä yksi päivä, mutta lakko, josta jo mainitsinkin, sotki hieman suunnitelmia. Olimme siis interraililla ja matkan oli tarkoitus jatkua yöjunalla muualle Ranskaan. Juna olikin sitten peruttu, ja viimeinen päivä kului selvitellessä, miten päästään Nizzasta pois.

Ehdimme olla Nizzassa oikeastaan vain yhden päivän, joten paljon jäi näkemättä ja shoppailutkin melkein kokonaan väliin. Osa kaupoista oli kiinni sunnuntaina, mm. Nice Etoile tavaratalo, mutta esim. Zarat, Mangot, Bershkat ym. olivat auki. Monaco-päivän aamuna ostin hotellimme läheisestä Nice TNL -ostoskeskuksesta Pimkiestä korvikset, jotka jäivät ainoaksi Nizzan tuliaiseksi. Shoppailusaldoa tuli kyllä korjattua muualla. Nizzassa ei muutenkaan ollut vielä alkaneet alennusmyynnit kesäkuun puolivälissä, joten siinäkään mielessä ei olisi sieltä kannattanut ostaa mitään.

Nizzan suhteen minulla ei ollut mitään kovin suuria ennakko-odotuksia. Oikeastaan Nizza valikoitu mukaan siksi, että halusin myös johonkin rantakohteeseen, ja Nizzassa en ollut koskaan käynyt. Sää ei valitettavasti oikein suosinut, joten rannalla loikoilu jäi väliin. Rantakin oli kyllä kiveä, eikä mitään hienoa hiekkaa. Onneksi Nizzasta löytyi kuitenkin muutakin tekemistä, ainakin siis yhdeksi päiväksi.

Nizza vaikutti ihan kivalta paikalta, mutta junasotkujen takia jäi kuitenkin vähän paha maku Nizzasta ja koko Ranskasta, joten ihan heti tuskin tulee mentyä uudestaan.

Nahkakynnet

Ei nyt ihan, mutta lakkasin kynteni (jo jonkin aikaa sitten) Essencen Road Trip -kokoelmaan kuuluvalla leather effect -kynsilakalla. Nahkamaiseksi en kyllä pintää tunnistanut, se on ennemminkin sellainen, että kynteen on osunut jotain ennen kuin lakka on ollut täysin kuiva, mutta tästä väristä tykkään tosi paljon. Syksyllä tätä tulee varmasti käytettyä paljon.

css.php