Vaaleansinistä luonnonkosmetiikkaa kynsillä

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

By A Closet Full of Dresses

Ostin Saksasta testiksi myös yhden Benecos-luonnonkosmetiikkamerkin kynsilakan. Saksassa luonnonkosmetiikkakin on huomattavasti edullisempaa kuin Suomessa ja merkkejä useita, joten oli matalampi kynnys ostaa kokeeksi. Lakka oli kuitenkin hieman pettymys. Jotain oleellista tästä puuttuu. Lakka alkoi kuivua liikaa jo levittäessä ja sitä oli vaikea levittää tasaisesti. Pysyvyyskään ei ollut mikää kovin hyvä, vaikka laitoin päällyslakkaakin. Harmi sinänsä, koska kynsilakat ovat melkoista myrkkyä, vaikkeivät enää sentää yhtä pahoja kuin vielä muutama vuosi sitten (ainakaan hajusta päätellen).
Jäi näköjään nimettömään tuollainen ärsyttävä ohiveto, jota en huomannut kuvatessa :/
Huomasin muuten, että tätä Benecos-merkkiä voi ostaa Hyvinvoinnin.fi -nettikaupasta. Tuplahintaan tosin Saksaan verrattuna, mutta aika paljon saa silti tilata, että lentolipun kustannukset saisi katettua 🙂 Kyseessä siis aika edullinen merkki luonnonkosmetiikaksi, vaikka olisikin tuplahintaan.
Vähän jäi harmittamaan, etten ostanut merkin huulipunaa silloin Saksasta. Viisi euroa tuntui sillon niin paljolta, kun esim. Essencen huulipunan olisi saanut parilla eurolla. Näin Suomesta katsottuna kymppikään ei vaikuta kovin kalliilta 🙂

Lue lisää aiheesta: Closet Full of Dresses

    


Suositellut artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

css.php